keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Kuvailua ja viikonlopunviettoa

Moikka! Olin siis viime viikonlopun Tuulin kanssa Salossa, olimme Jessen kanssa myös vähän.
Eli perjantaina suoraan koulusta lähdin Tuulin kanssa matkaamaat kohti Saloa, äitikin oli vähän aikaa matkassa mukana koska kävimme ostamassa uuen puhelimen  minulle. kun ostokset oli tehty niin äiti lähti kotiin ja me Tuulin kanssa jäimme vielä Saloon kaupungille vähäksi aikaa ja nähtiin muutama kaveri siinä samassa.

Kun oli aika myöhä ja tylsistyimme kaupungilla niin lähdimme taxilla Tuulille kun päätettiin ettei kävellä yhtään enempää, molemmilla oli korkokengät jalassa ja jalat huusi hoosiannaa niin pari kilometriä tuntui aivan hirveältä ajatuksetta jävellä.

Lauantaina Jesse tuli hakemaan meidät Tuulilta ja mentiin jatkamaan vielä vähäksi aikaa uniamme Jesselle. Kun heräsimme menimme "aamupalalle" mäkkiin... Illalla vielä mentiin katsomaan paria Jessen kaveria ja siinä meni meidän lauantai aika nopeasti... nukuttiin varmaan puolet päivästä.

 

Sunnuntai aamulla meidän PITI lähteä Jessen ja Jasun kanssa Turkuun ajamaan karting autoilla mutta Jessen puhelimessa ei navigaattori toiminut ja mun puhelimessa ei ollut akkua... no sit käytiin taas mäkissä jonka jälkeen Jesse heitti mut heille ja lähti Jasun kanssa Salille. Mä siin odottelin jotain kaks tuntii, meikkailin siivoilin ja nukuin vähän lisää kunnes, Tuuli tuli ja pelasti mut tylsyydeltä. Kun Tuuli oli tullut niin tuli Jesse ja Jasukin. Siinä Tuulin kanssa vähän aikaa juteltiin ja riehuttiin, Jessellä meinas taas mennä hermot meijän kanssa ku hän ei kestä ku riehutaan ja pälätetään ihan taukoamatta. No sit siit lähetiin taas Tuulille ja odottelin siellä että mun kyyti tulee et pääsen kotiin niin päätin sitten ruveta kuvailemaan.


Kun pääsin kotiin jatkoin mun kuvailuja... Kuviin pääsi myös Pörri, perhoskoira joka on aivan ihana ja kiltti koira! En voi ikinä mennä nukkumaan ilman häntä.

Pahoittelen kuvien laatua! Mulla ei oo mitään kameraa joten Iphonen kamera saa nyt kelvata :)
Seuraava postaus tulee varmasti tossa hiihtoloman jälkeen kun Ira ja Nona on meillä hiihtoloman :)

torstai 16. tammikuuta 2014

Este treeniä

Moikka! Teen nyt tunti postauksen viime lauantain estetunnista jonka menin Sissillä. Mulla oli ja on vieläkin käsi vähän huonona kun tipuin Kingiltä nii jäin suoraan alle ja hän sitten tallasi käteni päältä siinä samassa ja toi tunti oli vähän ongelmainen sen takia.


Sissillä on siis ollu esteiden kanssa vähän lomaa että on sitten innoissaan uuteen kisakauteen, voitte vaan kuvitella miten innoissaan se oli pienen tauon jälkeen hyppäämässä, mutta Sissi on aina paljon parempi silloin ratsastaa kun on ollut vähän lomaa.

Alkukäynneissä oli jo vähän ongelmia nimittäin mulla oli lapaset kädessä kun oli niin kylmä ja en saanut vyötäkään kovin helposti kiristettyä. Alkuverryttelyt menivät hyvin, Sissi kuunteli ja oli eteenpäinpyrkivä.




Ensimmäiset hypyt menimme pienillä ristikoilla niin että hypättiin ympyrällä mutta aina ensimmäisellä ja viimeisellä ristikolla vaihdettiin laukka. Sissi oli siinä vähän nihkeä mutta loppua kohden vertyi jo hyväksi.



Kun oli ensimmäiset hypyt otettu ja hepat oli kunnolla vertyneet rupesimme tulemaan pysty-pysty linjaa jota vaan tultiin ja katottiin sopivaa askelmäärää että sitten radalla tietää miten tulee. (80cm)



Kun oltiin askeleet katottu ja mietitty niin tultiin aika yksinkertainen rata. Sissi oli radan aikana tosi hyvä löydettiin hyvin paikat ja Sissin laukka oli koko ajan hyvin muunneltavissa. (8+-90cm)



Lopuksi vielä tultiin linjaa jota tulimme alussakin mutta vähän korkeampana. (noin 100cm)



Sitten loppuravit ja käynnit ja Sissi sai vielä mennä maastoon tunnin jälkeen.

Minkälaista postausta haluisitte seuraavaksi?

maanantai 6. tammikuuta 2014

Hyppelyä ja koulukiemuroita

Moikka! Ajattelin nyt tehä tälläsen tuntipostauksen, teen siis itsenäisestä tunnista jolla menin Kingillä ja koulutunnista jolla menin Sissillä.

Menin siis lauantaina Kingillä itsenäisesti, eli ilman opetusta. Aluksi Kingin kanssa oli ihan mahdoton kommunikoida koska se vain hyppi pystyyn, steppaili ja sinkoili ympäri maneesia. eli meidän alku verryttely oli aika mielenkiintoista.




Alkuverryttelyn jälkeen rupesin hyppäämään. Aloitin pienestä noin. 70cm esteestä ja nostin aina 5-10cm



Lopuksi päädyin hyppäämään 135cm ja meinasin tippuakkin. mutta en saa nyt tähän videota joten laitan tähän linkin.  http://www.youtube.com/watch?v=6PSHAczXJWE

Loppunerryttelyssä Kingi oli tosi rento ja hyvä ratsastaa.




Olin siis samana päivänä Sissin kanssa koulutunnilla joka meni mun mielestä tosi hyvin!

Alkuverryttelyssä Sissi oli todella sählä ja jäykkä selästä.



Sissi kuitenki rentoutu heti kun rupesimme tekemään taivutustehtäviä.



 Kun rupesimme tekemään laukka tehtäviä niin Sissi nosti taas pään ja rupesi sähläämään mutta ajan kanssa se rentoutui laukassakin.



Laukkojen jälkeen Sissi oli ihan eri hevonen se meni rennosi ja käytti hyvin koko kroppaansa.



Oli tosi kiva mennä Sissin kanssa kun se meni niin hyvin ja rentoutui ja loppujen lopuksi mulle tuli hyvä fiilis kun on saanut jotain aikaan ja huomaa sen.

Eli tällänen  oli mun lauantai päivä heppojen kanssa. Postailen taas varmaanki ensiviikolla.

moikka ja hyvää koulun alkua kaikille! :)









sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Blogin aloitus

Moi, päätin nyt tehdä blogin, koska monet ovat kyselleet sitä ja olen myös itsekkin kauan miettinyt blogin perustamista. Kertoisin nyt kuitenkin ensin itsestäni ja hevosistani.



Eli mun nimi on Nita ja asun Perniössä, hevostallilla, jonka äitini omistaa. Olen 15 vuotias ja käyn koulua Perniön yhteiskoulussa. Tallillamme on noin 30 hevosta, joista itse omistan 8 hevosta: Sissi joka on kisaponini ja josta tulen vielä kertomaan paljon, Vallu joka oli ensimmäinen oma ponini, Polle, joka oli ensimmäinen itse kouluttamani poni, Ponita jolla kisasin pienenpänä, Sakke jota koulutan tällä hetkellä, Panda jonka kanssa en ole vielä tehnyt mitään, Pallero jonka kanssa myös kilpailin pienenpänä ja Kingi joka on kisahevoseni ja tulen myös Kingistä kertomaan vielä paljon.


Sissi tuli minulle viisi vuotta sitten kisakäyttöön ja ollaan kisattu jo kauan 100cm ja 110cm tasolla ja nyt ensi vuoden tavoitteena on 120cm ja SM:mät. Sissi on mulle tosi rakas, Sissi on todella järkevä poni ja se aina pelastaa mut pahoissa paikoissa. Sissin ja mun kisaamiset loppuu nyt sitten vuoden päästä, kun mulla loppuvat ponivuodet. Sissi on kanssani saman ikäinen eli 15.


Kingi on mun ja iskän kouluttama hevonen. Iskä hoiti maastakäsin kaiken ja mä sitten ratsailta. Kingi on luonteeltaan tosi ihmisrakas ja ehkä vähän tyhmäkin. Luotan Kingiin todella paljon ja Kingi myös muhun. vietän paljon aikaa Kingin kanssa. olen kisannut nyt sen kanssa 100-115cm luokkia ja ensivuoden suunnitelmat olisivat 120cm ja junnuluokat. Kingi on nyt 7-vuotias.

Moikka! :)